Kolmannessa kirjassa Herra Huu joutuu muuttamaan pois mökistään, kun sen yli vedetään moottoritie. Hänelle tarjotaan asunto kerrostalosta läheisestä kaupungista. Kirja on suorastaan selviytymistarina, niin paljon uusia ja ihmeellisiä asioita kerrostaloasunto ja kaupunki Herra Huulle tarjoavat.

Se kuuluisa mysteerijännäri. Voin hyvin ymmärtää, miksi kirja on myynyt maailmalla miljoonia. Sopiva sekoitus salaseuroja, salakirjoitusta, koodeja, mystiikkaa. Lisäksi Brown on ihan keskiverto kelpo kirjoittaja, joka osaa kutoa tarinan taitavasti siten, että luvun loppuun jätetään joku koukku tai jännittävä kohta, joten lukemista on jatkettava. Lisäksi kun kirjaa on saatu aimo annos katoliseen kirkkoon liittyvää asiaa, niin maailmanlaajuinen kiinnostus on taattu. Kirja on kyllä lukemisen arvoinen, muttei se missään mielessä ole kirjallisilla avuillaan maailmankirjallisuuden klassikko, sanoisin keskinkertainen jännäri.

Iltalukemisto jatkuu. Tässä teoksessa Amiraali Kaljamaha muuttaa Herra Huun naapuriin. Seikkailu pyörähtää todenteolla käyntiin, kun parivaljakko kolmen lapsen kanssa matkaa taikakirnun kautta maanalaiseen maailmaan. Joukko kohtaa kaikenlaisia vaaroja ja haasteita, mutta selviävät niistä ja saavat huomata, että jokaisella on antaa jotain kiperistä tilanteista selviämiseksi.

Lang kertoo menestyvästä TV:n talk show isännästä, jonka elämä alkaa rapistua pikku hiljaa osiin. Takana pari avioliittoa, omalla pojalla ei mene hyvin eikä rakastettu siskokaan ole kestänyt elämää kolhuitta, keskusteluohjelma on nähnyt parhaat päivänsä. Tässä tiimellyksessä Lang tapaa ja takertuvasti rakastuu nuorempaan yksinhuoltaja äitiin, jonka ex-mies ei tunnu jättävän rauhaan. Kertojana kirjassa toimii Langin kirjailijaystävä Kondar Wendell, joka on nähnyt Langin nousut ja laskut. Ulkopuolinen kertoja toimii kirjassa hienosti, ja Westön teksti on muutenkin notkeaa ja mukaansatempaavaa. Suositeltava lukukokemus.

Laitan tämäkin listalle, vaikka lukeminen tapahtui iltasatujen puitteissa. Olen lukenut kirjan joskus omassa lapsuudessani, ja nyt sain lukea sen omilleni. Ympyrä sulkeutuu, eikä tämä onneksi ole ainoa, minkä olen lapsilleni tarjonnut omasta lukukokemuksestani. Kirjana Herra Huu on hieman kummallinen, välillä hieman pelottava (niinkuin Herra Huukin yrittää olla), hauska - oikein mukavaa luettavaa aikuisellekin.

Jatko-osa palkitulle Seitsämännen portaan enkelille, joka kertoi Frankin köyhästä ja kurjasta lapsuudesta Irlannissa. Amerikan ihmemaassa puolestaa kuvaa hänen elämäänsä New Yorkissa, johon hän muutti 19 vuotiaana. Ensimmäinen kirja häneltä on erittäin hyvä, koskettava ja välillä tikahduttavan hauska. Kakkososa jää selvästi siitä jälkeen. Kirjoitustyyli on edelleen vetävä, mutta ilmeisesti toilailut amerikoissa ei ainakaan minuun vedonnut yhtä paljon kuin kuvaus kurjasta Irlannista. Alkoholisti-isä on leimaa antava piirre molemmissa kirjoissa, vaikka hän ei enää olekaan suorassa vaikutuksessa Frankin asuessa eri mantereella. Ensimmäinen osa kannattaa kaikkien ehdottomasti lukea, ja samaan menoon menee kyllä tämä toinenkin, kun pitää mielessä, ettei aseta sille samoja ennakko-odotuksia.

Neljäs Harry Potter filmatisointi. Synkempään suuntaahan nämä ovat menossa, mutta samalla jonkun piirun aikuisempaan. Elokuva oli hyvä. Osin sisältää pelottaviakin kohtauksia, joita on vaikea arvioida, miten pienet niihin suhtautuvat. Meillä 3 v oli päiväunilla, 6 v katseli välillä, välillä oli ihan muualla, joten eivät päässeet säikkymään.

Gwyneth Paltrow on runoilija Sylvia Plath, joka Englannissa opiskellessaan tapaa tulevan miehensä, myös runoilija, Ted Hughesin (Daniel Graig). Sylvian onnettomuudeksi mies onnistuu ensin saamaan mainetta ja kunniaa runoilijana, ja vaimo tuntuu aina jäävän miehensä jalkoihin eikä saa luomisvimmaansa valloilleen. Lisäksi Sylvialla on selvästikin mielenterveydessä toivomisen varaa. Huonostihan kaikessa käy. En erityisesti pitänyt leffasta, ehkä siksi, ettei sieltä löytynyt minkäänlaista samaistumisen kohdetta.

Karhun ohjaajan Jean-Jacques Annaudin ohjaama elokuva kahdesta tiikerinpennusta, jotka joutuvat erilleen aika pieninä. Niiden kasvamista varsin erilaisissa ympäristöissä seurataan, ja sattuma heittää ne vielä kerran vastakkain. Ihan okei filmi, hyvin tehty ja sopiva koko perheellekin.

Frank Ozin ohjaama komedia, jossa pääosia miehittävät Nicole Kidman, Matthew Broderick, Bette Midler, Glenn Close, Christopher Walken, Roger Bart, Jon Lovitz. Filmi on kuulemma uudelleenohjaus vuonna -75 ilmestyneestä scifi-trilleristä. En ole alkuperäistä nähnyt, joten sitä painolastia itselläni ei ollut. Niinpä elokuva oli ihan mukava komedia, Stepfordista joka alkuun näyttää täydelliseltä amerikkalaiselta idylliltä. N.Kidmanin esittämä Joanna on menestyvä TV-toimittaja, joka saa kenkää ja seurauksena hermoromahduksen. Stepfordin piti olla rauhan tyyssija, jossa on hyvä lepuutella hermoja. Tilanteet etenevät kuitenkin outoon suuntaan, kun kaikki alkaa olla jo liiankin täydellistä.

Pixar animation studioiden luoma tarina superihmisistä. Aikoinaan heitä oli paljonkin ja auttoivat tavallisia ihmisiä ongelmissa. Sitten tilanne ajautui synkemmäksi, ja superihmisiä alettiin syyttää kaikenlaisista asioista, joten he pantiin viralta. Tarina kertoo perheestä, joka yrittää elää normaalia elämää, mutta ikäväähän se on, kun olisi mahdollisuus muuhunkin. Isällä varsinkin on tiukkaa, kun joutuu harmaaseen vakuutusvirkailijan paperihommiin.Seikkailua kuitenkin löytyy myöhemmin ja koko perhekin pääsee mukaan. Varsin sähäkkä elokuva. Muutama vähän pelottava kohtaus ihan pienille. Suositus on 7 v, ja voi olla että sitä pienemmät voivat vähän joitain kohtia kammoksuakin.

Viikonlopun toinen romanttinen komedia olikin paljon miellyttävämpi tuttavuus. Ohjaaja Nigel Cole saa homman pysymään kasassa sortumatta liikaan siirappiin tai muihin hölmöyksiin. Pääpari Amanda Peet ja Ashton Kutcher vetävät paketin hyvin läpi, vaikkei se elämää suurempaa kipinöintiä olekaan. Tämä leffa on sarjassa hyväntuulinen, koko ajan on pieni hymy huulilla, ja idea kantaa. Loppu on vähän ennalta-arvattava, mutta sekään ei tasoa onneksi laske. Tätä voi suositella.

Ohjaus: John McKay, pääosissa Andie MacDowell, Imelda Staunton, Anna Chancellor. Leffan suomenkielinen nimi on väännös klubista, jonka naiskolmikko elokuvassa muodostaa, Sad Fuckers Club. Jokainen on tavalla tai toisella yksineläjä, ja miehistä ja muustakin puhutaan ginin ja suklaan voimalla. Yksi sitten sattuu ihastumaan paljon nuorempaa mieheen, ja se jostain syystä kimmastuttaa kaksi muuta, joka alkavat vainota suhdetta. Elokuvan piti olla romanttinen komedia, mutta se ei ainakaan minua huvittanut yhtään, ei sen enempää parin muhinointi mitä ihmeellisimmissä paikoissa kuin ystävien suhteen tuhoamisyritykset. Jostain muualta luin, että leffa on suunnattu naisille, ehkä sen huumori vetoaakin enemmän kauniimpaan sukupuoleen.

Shrekin ja Hain tarinan tekijöiden uutuus. Neljä New Yorkin eläintarhassa ikänsä asustanutta eläintä päätyvät ihan oikeaan viidakkoon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää huumorilla ja musiikilla höystettynä. Lisäjuonena neljä seikkailevaa pingviiniä. Hauska leffa, jonka parissa viihtyvät näköjään myös ihan perheen pienetkin.

Ohjaaja Mike Binder on saanut kasaan ihan kelvollisen elokuvan. Joan Allen naispääosassaan esittää yksin jäävää äitiä, jolla on neljä teini-ikäistä tytärtä. Mukaan on saatu paljon äidin ja tyttärien välistä kipinöintiä, milloin mistäkin syystä. Vihapuoli syntyy aviomiehen häipyessä teille tietymättömille ruotsalaisen sihteerinsä kanssa. Kuvioita sekoittelemaan liittyy mukaan myös Kevin Costnerin esittämä ex-baseball tähti, joka asustelee lähistöllä ja siemailee viinaa ja olutta ihan reippaasti. Eipä alkupuolella naistähtikään lasiin sylje. Draaman lisäksi keitokseen on ripoteltu ihan sopivasti myös huumoria, joten elokuvasta jäi mukava olo. Suosittelen.

Viikonlopun kolmas elokuva, Ethan ja Joel Coenin ohjaama komedia, edustaa hieman tummempaa komedian genreä. Tom Hanksin johtama rosvojoukko naamioituu kamariorkesteriksi ja harjoituspaikaksi valitun mustan leskinaisen talon kellarin valjastavat tunnelin kaivamista varten. Sitä kautta puhalletaan aimo läjä dollareita kasinolta. Lopussa, kun mummo saa vihiä asiasta, miehet päättävät hankkiutua vuokranantajasta eroon. Elokuva vetosi huumorillaan minuun, mutta vaimo puolestaan ei siitä järin paljon innostunut. Ratkiriemukas se ei ole, mutta sentään mukavammpaa katsottavaa kuin aivottomat slap-stick komediat. Toisaalla kerrottua.

Romattinen komedia, joka pääosassa häärii Ben Affleck ja ohjauksen puikoissa Kevin Smith. Yksinhuoltajaisä ristiriitaisissa tunnelmissa säkenöivän innostavan työn New Yorkissa ja oman tyttären kasvattamisen New Jerseyssä välillä. Lisämausteet keitokseen tuovat päähenkilön isä sekä lähisen videovuokrausliikkeen myyjätär. Tekijät onnistuvat kasaamaan ihan mukavan paketin noista aineksista. Tokihan mukaan on mahdutettu perinteinen ehtiikö-isä-tyttären-koulun-juhlaan-tärkeästä-työjutusta-vai-ei -jakso. Naiskauneutta edustavat Liv Taylor ja Jennifer Lopez. Lisälukemista.

Roald Dahlin kirjaan perustuva elokuva, jonka Tim Burton ohjasi. Tarina kertoo merkillisestä sulkaatehtailijasta (Willy Wonka alias Johnny Depp), jonka tehtaaseen pitkän kiinnioloajan jälkeen pääsee viisi lasta huoltajineen tutustumaan. Elokuva on mainio koko perheen leffa. Vaikka suositus on 7v, niin 3,5 v:kin tuijotti leffan ihan alusta loppuun, eikä mitään pelottavaakaan siinä ole. Tarina on hyvä kuvaus perhearvoista; mitä ankara, hyväksymätön isä saa lapsessaan aikaan; piruileva opetus, mitä ärsyttäville lapsille tapahtuu jne. Toimiva kokonaispaketti musiikkia myöten. Suosittelen. Pidempi arvostelu.

Robert Zemeckisin ohjaama animaatio. Pikku poika, joka ei oikein ole varma uskooko joulupukkiin vai ei, pääsee aattona napapiirin pikajunaan ja lopulta tapaamaan itse pukkiakin. Animaatio kuljettaa huimilla kamera-ajoilla pitkin matkaa. Animoidut ihmishahmot ovat hieman kankeita, mutta muuten homma on ihan mukavaa katsottavaa. Tarina on hieman muovinen joulupukkiin uskomiskertomus, mikä saattaa aikuiskatsojasta jäädä vähän ohueksi. Lapset näyttivät tykkäävän.

Rob Reinerin ohjaama ja Micelle Pfeifferin ja Bruce Willisin elokuva avioliitosta ja sen kestämisestä. Elokuvan avioparissa oli paljon samoja piirteitä kuin meissä, joten filmi kosketti tosi paljon. Sattumoisin vuokrattiin tämä dvd, vaikka sama elokuva tuli televisiostakin samana päivänä.