Olen kehittänyt itselleni ristiriidan. Se tulee siitä, että olen mielessäni asettanut tavoitteeksi juosta ensi kesänä Forssassa maraton alle neljän tunnin. Olen päätellyt, että saavuttaakseni sen haluaisin juosta keskimäärin neljä kertaa viikossa. Nyt (monesta syystä) johtuen elämän tilanne on sellainen, että tähän määrään en pysty. Tämä ristiriita on aiheuttanut minulle jo pitkään harmistusta, diplomaattisesti sanottuna, oikeasti kutsuttuna - vitutusta. Juokseminen, joka pitäisi olla mukavaa ja voimia muuhun elämään tuovaa, onkin nyt pakonomaista suorittamista ja vertailua, mitä olisi pitänyt tehdä. Näin ollen heitänkin tämän ohjelmoidun harjoittelu -ajatuksen romukoppaan ja juoksen silloin, kun kunnolla aikaa on, enkä tuijota enää niska punaisena ensi kesän tavoitteeseen.

Toivoisin, että tässä käy niin kuin Tommi Hellsten on todennut paradoksissaan - saat, mistä luovut. Toivon, että, kun en enää rystyset valkoisena purista mailaa, niin pelikin kulkee paremmin. Koska en ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistäni, eikä kukaan pakota minua tekemään minkään ohjelman mukaista harjoitusta, voin palauttaa jälleen juoksemisen ilon. Se on niin hieno juttu, ettei mokoman maraton tavoitteen takia sitä kannata uhrata.